tiistai 28. toukokuuta 2013

Ja taas Vain elämää!


No nyt se saapui, Nelosen kauan odotettu Vain elämää osallistujalista! Veikkaukseni osallistujiksi löytyy täältä. Tällä viikolla radion mukaan alkaa osallistujien "leirikoulu" ja kevät on kai muusikoilla mieli hyrrännyt uusia versioita muiden kappaleista tehdessään


Tähän kohtaa en sano, että olisipa jo syksy tai että tulisipa se nopeasti, mutta ohjelmaa odotan kuitenkin malttamattomana.

Kiinnostavimpia osallistujia ovat ehkäpä Jukka Poika, (erikoisuutena räpin sijaan suomireggaeta, jippii!) ja Juha Tapio. Minulla on hieman hmmm, kuinkahan sen sanoisi, henkilökohtaista närästystä Pauli Hanhiniemeä kohtaan, mutta siitä huolimatta, että ensireaktioksi hapot nousi kurkkuun on hän ohjelmaan kiinnostava hahmo. Luen hänet siis samaan kategoriaan Neumanin kanssa, unohdettu hahmo joka nostetaan pintaan, mutta tuskin sooloura siitäkän tokenee. Okei, tuo meni kaunan piikkiin. Hanhiniemi on tajuttoman hyvä sanoittaja, eikä musiikissa tai esiintymisessäkään vikaa ole.

Anna Abreu on mielestäni suloinen tyyppi, eikä häntä harmita katsella ruudussa ollenkaan. Hänen osallistumisensa ei sinänsä yllätä, onhan hän ruudussa vähän väliä vaikka keikkatauolla onkin.

Laura Närhi, Maarit Hurmerinta ja Ilkka Alanko saavat nyt tutustuttaa minut itseensä ja musiikkiinsa ja toivottavasti yllättää iloisesti. He eivät näet kerro tällä hetkellä minulle paljoakaan. Eivätkä herätä niin paljon kiinnostusta että jaksaisin googlettaa. Odotan siis syksyä! Jippii!!


7 kommenttia:

  1. Mä taas odotan innolla Pauli Hanhiniemen osallistumista, mutta Anna Abreu tuntuu jotenkin vaan niin turhalta... Jukka Pojan biisejä mun on vaikea sietää, mutta ehkä näen siitä tässä ohjelmassa jonkin toisen puolen. Mielenkiintoista joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielenkiintoista todella! Sellainen sekametelisoppa on kyllä artisteja että innolla odottaa :D Varmasti tulee paljon positiivisia yllätyksiä. Mä niin toivon että tämän formaatin kehittäjä rikastuu hulluna kun myy sen ulkomaille! Sen on ansainnut!

      Poista
    2. Mä niiiiiiiin odotan tätä! Vain elämää perustuu hollantilaiseen formaattiin ja ohjelma on nähty Suomen ja Hollannin lisäks ainakin Ruotsissa. Ois kiva nähdä niistäkin pieni vilaus, vaikka suomalaisversiossa kiinnostaakin nimenomaan tuttujen biisien uudet sovitukset, enkä tosiaan voi väittää tuntevani ruotsalaista, saati alankomaista musiikkia lainkaan.

      Ekassa kaudessa viehätti muka-tuttujen julkkisten uudet puolet ja oon edelleen aivan in löööv Jareen. <3

      Poista
    3. ....kuulostaapas tuo "alankomaista" urpolta. Korvaa se sit sanalla "hollantilaista", kun luet ton. ;)

      Poista
    4. Voi, olinpas hölmö, harmittaa ettei suomaliset sittenkään keksineet jotain näin hienoa. No, ottakoot kunnian sitten alankomaalaiset :D eiku...

      Joo parasta tuossa on juurikin se uusien puolien näkyminen. Veikkaampa, että Hanhiniemestä saa juuri oikean kuva ;) ja Abreun pisteet nousee noin yleisesti.

      Poista
  2. Sarja alkoi eilen! Odotan innolla sun ensi vaikutelmia siitä! :) Jatkathan tästä aiheesta toisenkin postauksen...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos viestistä! Ihan mahtavaa että sarja alkoi taas ja nyt täytyy varmasti tehdä tästä postaus kun sitä kerran oikein pyydettiin, hihi! Mun postaukset on nykyään käyneet vähän harvemmiksi, mutta kyllä kirjoittaminen on usein mielessä. Onneksi tuli taas erinomainen aihe! Pari jaksoa täytyy kyllä vielä nähdä ennekuin uskaltaa muodostaa mielipiteitä! Paitsi että Jukka-Pojan juppihippupunkkari oli mainio!

      Poista